Erityinen arki

Erityinen arki eli miten muistaisimme tehdä jokaisesta päivästä erityisen. Lokakuun alku ei luvannut hyvää. Ensimmäisten päivien aikana satoi koko kuukauden odotettu vesimäärä ja tuuli myrskysi. Kukkakaupan ikkunoiden takana näyttäytyi melko karmea keli ja autio Linnankatu.

Elämme suurimman osan elämästämme perusarkea. Heräämme, syömme, teemme töitä, huolehdimme, mietimme mitä tänään syödään, siivoamme, nukumme. Kuka missäkin järjestyksessä, omien rutiiniensa mukaisesti. Arki ja rutiinit mielletäänkin helposti pelkästään negatiivisina, kaiken hulluttelun, sponttaaniuuden ja luovuuden vastakohtana. Arki on erityistä ja lokakuu on hyvä hetki heittäytyä arjen kauneuteen.

7516825296_IMG_4554
Väitämme, että aamupala maistuu paremmalta syksyisten värin kanssa nautittuna ja ison leikkokimpun varjossa.

Arkeen saa harmoniaa vaikkapa pysähtymällä hetkeksi ja kuuntelemalla tuulta. Jennin kotona metsän keskellä tätä harrastetaan vilkkaan 2-vuotiaan kanssa, ja toimii! Kaikki rauhoittavat ja pysähtyvät yhdessä, ennen kuin taas kiiruhdetaan tarhaan ja töihin. Minna taas latautuu aamuisin kuuntelemalla podcasteja, ja säällä kuin säällä, hän hyppää fillarinsa satulaan. Piialle neljän koiran kanssa tehtävä päivittäinen metsälenkki luo energisen sekä positiivisen arkisen rutiinin. Rutiineilta tuntuvat asiat tekevätkin arjestamme täysin omanlaisensa! 

7583932160_IMG_4583
Kimppu on sidottu muun muassa syyshortenssioita, heiniä, viburnumin marjoja sekä sinisarjan siemenkotia. Sinisen kylmät sävyt toimivat upeasti pohjoiseen suuntautuvissa huoneissa, joissa valokin on luonnostaan sinertävä.

7583932160_IMG_48597583932160_IMG_48447583932160_IMG_4839

Harkituilla ja pienillä asioilla, esinellä tai tuoksuilla saamme päivitystä arkeen ja ripauksen tunnelmaa.

7583932160_IMG_4728

Syksyyn sopivat värit ovat aivan omanlaisensa. Kukkakaupassa haluammekin elää vahvasti mukana vuodenajoissa ja siten myös kukkien sesongeissa. Nyt miellyttävät tietenkin rosoisuus ja syvät, puhuttelevat sävyt.

7583932160_IMG_4930
Voimakkaat punertavat sävyt toimivat hienosti, kun väriskaala liikkuu yhtenäisesti. Näin lopputuloksesta ei tule räikeää.

Syksy toimii myös lähtölaskentana hillittömälle kynttilöiden polttamiselle 🙂 kuten Piian kotona, jossa kynttilät sytytetään heti töiden jälkeen niin ulos kuin sisälle.

7583932160_IMG_4744
Mustapohjaisia lyhtyjä on kolmea koko ja hinnat ovat 6 -14 -18 e.

7583932160_IMG_4741

Parasta arjen kaunistamisesassa ovat pienet jutut.

7583932160_IMG_4650
Pienet keraamiset maljakot ovat 6e/kpl.

Nautitaan siis arkisesta puurtamisesta ja sateista, tuulesta sekä pimeistä illoista mutta innostutaan erityisesti näistä kuulaista syyssäistä, kuten tänään ja eilen. Nostetaan pienillä jutuilla arki erityiseksi! Skål arjelle ja rutiineille.

 

2 Comments

  1. Ihana postaus.
    Juuri noin voi näistä syysilmoista ja päivistä nauttia ja saada energiaa.
    Voi että kun olisitte lähempänä.
    Kauniita asetelmia,sain hyviä ideoita lauantai illan juhliin.
    Tunnelmallista syksyä.
    Yst
    Marjat.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: